Siirry suoraan sisältöön

Cocoa music

Artistit ja cocoa Music

Cocoa Music levy-yhtiönä ja siihen vielä lisättynä huikeat artistit, tarkoittaako se automaattisesti menestystä? Indie levy-yhtiöt ovat mielenkiintoinen kokonaisuus. Käsitteenähän se tarkoittaa, että kulttuuria tuotetaan ja luodaan valtavirran eli suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella. Mutta taitavasti tehdyt musiikkivideot sekä hyvät äänitykset vievät silti artisteja eteenpäin. Siitä lähtee helposti maine ja kunnia nousukiitoon.

Tarvitaan vain hyvä idea, loistava esiintyjä ja levytys on mahdollista. Vaikka indie -yhtiöt yleensä tuottavat musiikkia riippumattomasti ja suurella sydämellä, sieltä aina silloin tällöin nousee mielenkiintoisia artisteja esiin. Heidän kohdallaan käy jonkinlainen onnenpotku ja äänitetty kappale saavuttaa enemmän kuin alun perin oli edes uskallettu ajatella. Ei välttämättä musiikkimaailmassa, vaan se voi poikia esittäjälle esimerkiksi roolia elokuvasta.

Rap artisti Noah Kin on hyvä esimerkki kuinka kaikki voi tapahtua. Räppärinä aloittanut mies päätyi myös valkokankaalle elokuvassa Saattokeikka. Kuten tässä kävi, voi löytyä piileviä kykyjä musiikin takaa.

Tältä sivulta löydät tietoa seuraavista mielenkiintoisista aiheista

Funky soul

millaisesta musiikinlajista siinä on kysymys

Teknomusiikki

mitä kaikkea siihen sisältyy ja miten sitä tehdään

Musiikkiblogi

tutustu mielenkiintoisiin artisteihin ja heidän musiikkiinsa

Rap artisti ja samplaaminen

Musiikinlajeina ajatellen rap on yksi hip hopin alalaji. Se juontaa juurensa afro- ja latinalaisamerikkalaisten popmusiikin tyylistä, jonka pohjana on puolestaan funky soul. Hip hopille on tyypillistä räppääminen eli puhelaulu sekä samplaaminen eli lainataan toisten kappaleita. Ideana on, että toistaminen on tehokasta.

Tämä loppusoinnullinen ja osin puhuttu musiikkityyli on tullut jäädäkseen, vaikka se Suomessa ensi huuman jälkeen 1990 -luvulla hiukan unohtuikin. Todellisen jalansijansa se sai vasta 2000-luvulla ja vankisti asemansa suomalaisten sydämissä. Tähän musiikinlajiin yhdistyy vankasti breakdance ja monet räppärit hallitsevat liikkeitä mainiosti. Nykyään suomalainen rap on sekä musiikillaan että asenteeltaan lähempänä alkuperäistä, Yhdysvalloista alkanutta räppiä.

Mistä tunnistaa, mikä on paras rap biisi?

Kuinka hyvä räppi pitäisi kirjoittaa ja onko olemassa vain yhtä hyvää räppiä? Yksi räpin koossa pitävä voima on ehdottomasti riimit. Eikä vain riimit vaan myös rytmi ja säkeistöt. Se onkin hyvin mielenkiintoista, koska lauseet rimmaavat toisiaan, niissä on loppusointuja sekä erilaisia kielikuvia. Ja kaiken pohjalla on jokin ajankohtainen aihe. Taustalla oleva biitti antaa ideaa.

Paras rap biisi syntyy siitä, että on jotakin sanottavaa ja sen osaa riimitellä kiinnostavaksi ja selkeäksi. Lisäksi yksi riimi herättää ajatuksen toisesta ja niin niitä syntyy lisää. Vähän samalla tavalla kuin teknomusiikki keskittyy toistoon instrumentaalisena, räppi toistaa sanallista sanomaa. Tähän lajiin voi hyödyntää kaiken, mitä ympärillään näkee ja kertoa siitä mielenkiintoisen rytmikkäästi.

Cocoamusic

Cocoa Music ja näyttävät musiikkivideot

Cocoa Music sai siipiensä suojaan useamman rap artistin. Paras rap biisi ei ehkä synny pelkästään hyvien loppusointujen ansioista vaan siihen vaikuttavat myös monet muutkin tekijät. Monesti näyttävä musiikkivideo tuo esittäjälle lisäarvoa ja sitä levy-yhtiöt käyttävät hyväkseen. Ammattimaisella toteutuksella taiotaan biisistä upea ja siitä kiinnostutaan huomattavasti enemmän kuin pelkästä musiikista. Jos video sopii hyvin tunnelmaan, se luo biisille lisäarvoa.

Se, että Cocoa Music löysi todella vaikuttavia räppäreitä, ei liene sattumaa. Levytys taitavan ja määrätietoisen muusikon kanssa on antoisaa. Pienellä levy-yhtiöllä on mahdollisuus antaa artistin tuoda esille omia visioitaan. Asioista pystytään puhumaan rakentavasti sekä ideoita kehitellään puolin ja toisin. Kun artisti pääsee sanomaan oman sanansa, musiikista tulee enemmän hänen näköistään ja se myös kuuluu kappaleissa tai näkyy musavidoilla.

Viimeisimmät artikkelit

Jouhikko, vanha kielisoitin.
Artistit

Suomalainen kansanmusiikki

Suomalainen kansanmusiikki tänään on musiikkia, joka kumpuaa kansan syvistä riveistä perinteisillä soittimilla nykyaikaisella twistillä. Lue täältä lisää!

Lue lisää »
Saamelainen räppäri
Artistit

Saamelainen räppäri vai kaksi

Rap artistit ottavat kantaa mitä erilaisimpiin asioihin, mutta tehdessään sen saameksi, sillä on vielä isompi merkitys. Inarinsaameksi räppää artisti nimeltä Amoc ja nimen taakse kätkeytyy Mikkâl

Lue lisää »
Musiikki genre
Artistit

Mitä musiikki genre kertoo

Musiikilla on monenlaisia tyylilajeja ja ne kertovat siitä, millaisesta musiikista on kysymys. Musiikki genre voi kertoa klassisuudesta tai nykymusiikista, mutta alalaji kuvaa tarkemmin, mistä oikein

Lue lisää »

Räppiä ja elektropoppia

Cocoa Music löysi todella mielenkiintoisia artisteja siipiensä suojaan. Noah Kin ja Cracias olivat räppäreitä. Näitä kahta kaverusta yhdistää myös se, että molemmat ovat päätyneet sen jälkeen elokuviin. Ronya Stanleyn laji oli tummempisävyinen elektropoppi. Hänelle musiikki on tapa purkaa tunteita ja hän tekee biisinsä itse. LCMDF on tyttöduo, jonka laji on elektronin pop ja hip hop. Tämä kaksikko on menestynyt paremmin ulkomailla.

Oli musiikkilajina mikä tahansa, indie levy-yhtiöille on aina kysyntää. Ne tekevät hyvää työtä isojen yhtiöiden varjossa tai paineessa. Osa niistä pystyy toimimaan pidemmälle ja osan matka päättyy suhteellisen lyhyeen. Niitä kuitenkin tarvitaan, jotta artistit saisivat oman äänensä riittävästi kuulumaan.